Omia tuntoja

Ovat vähissä vanhat ystävät  poissa monin tavoin. Kun jonkun tapaa,  huomaa vanhuutensa. Eivät kaikki sairaita ole, mutta heikkoja usein. Autan häntä autosta,  kädestä pitäen. Tunnen vapinan  kun voima puuttuu. Se koskee sydämeen,  hauras on ihminen silloin.

Elokuun aamuna katson kauas.  Näen vuoret ja laaksot,  mäet ja notkot,  kaukana soljuvan virran,  metsät ja pellot  välissään maantie autoineen.  Se on selvää kaikki. Käännän katseeni.  Näen sijaamattoman vuoteen pöydän paperiröykkiön lääkepurkit ja pesemättömät astiat  pyykit kuivumassa telineellä. Kuulen ajatusten sekavan syöksähtelyn: Missä se on, missä se on  tarkoitus tälle kaikelle  päivän tulla ja mennä?  Se on edessä aina  kunnes taakse jää.

Ole tässä iloinen  vietä kesän juhlaa. Tykit syytää kuolemaa, poliitikot suojaliiveineen  uransa ajajat. Kuolleet katsovat tyhjin silmin elämää, joka oli ja meni. Jätti jälkeensä merkin  kirjurin kirjaan.

Eihän rakkaus koskaan kuole. Kuihtuu kyllä, kalpenee  ja kuivuu  hoidon puutteessa  osaamattoman ikkunalla. Metamorfoosina  muistuttaa menneestä myös uutteraa unohtajaa. Sanapörssin kärjessä  rakkaus keikkuu  ajasta toiseen, inflaation uhrina ystävyyden kanssa kärkisijasta kamppaillen. Rakkaus on arka lintu. Harvoin pesii rahapuussa.

Ystävällisesti katsoo kello,  21.57 ilmoittaa ajan olevan. Miksi tuntuu ystävälliseltä? Päivän päättymistäkö tarkoittaa  vaiko helpotusta  jostakin jota en tajua  en osaa nimetä? En ole omaperäinen aikoineni,  jokainen sitä miettii aikanaan. Mutta suuri onni uskaltaa  sanoa luojan kiitos,  onko kello jo noin paljon!

Huomaan usein miettiväni kuolemaa. Älkää pelästykö, ei tämä ole sitä, että olisin itseäni murhaamassa. Jossain vaiheessa elämää vain alkaa tuntua siltä, että kaikki on nähty. Minä olen onnellinen onnettomuuksieni keskellä. Kiitän ystäviäni kaikesta huolenpidosta ja huomiosta. Kaikkeen en kykene, mutta kenellekään en kanna kaunaa.  Harva kokee näillä vuosikymmenillä sellaista onnea kuin kohdalleni on  sattunut. Näin ajattelen. Kaikkien onnettomuuksien jälkeen. Kaikella on hintansa, suuressa laskurissa.  Mutta mitään en antaisi pois. +++