Omia tuntoja

Huomaan usein miettiväni kuolemaa. Älkää pelästykö, ei tämä ole sitä, että olisin itseäni murhaamassa. Jossain vaiheessa elämää vain alkaa tuntua siltä, että kaikki on nähty. Minä olen onnellinen onnettomuuksieni keskellä. Kiitän ystäviäni kaikesta huolenpidosta ja huomiosta. Kaikkeen en kykene, mutta kenellekään en kanna kaunaa.  Harva kokee näillä vuosikymmenillä sellaista onnea kuin kohdalleni on  sattunut. Näin ajattelen. Kaikkien onnettomuuksien jälkeen. Kaikella on hintansa, suuressa laskurissa.  Mutta mitään en antaisi pois. +++

Ei valaise kynttilä kesäistä aamua  lämmittää silti auringon kanssa  sillä on lämmin sydän  karrelle asti palava katsojan kanssa kilpaa lepattaa elävä liekki tuulessa arka ja avuton yksin ei kauaa kestä. +++

Harjasin tänään  sen suuren maton. Punaisen, yhdessä hankitun  kun rakennettiin pesää  karkulaisen asua. Ei ole terapiaa  maton harjaus jos tarkoitus unohtaa.  Se on avoin kysymys. Pitääkö, onko tarpeen,  voiko elää muiston kanssa  päivät pitkät. Tiedän tiedän.  Minun ongelma,  minun murhe.  Tämä ei ollut matto  kahden kannettavaksi.  Yksin sen harjaan. *** En minä mennyttä sure enkä vanhoja murehdi.  Sitä minä kaipaan mikä tekemättä jäi,  mitä suunniteltiin  mitä lupailtiin. Vanhan rakkaus ei uutta vastaa eikä suunnitelma toimi  jos entinen elämä  pyytää ruuan laittoon.

Istun autossa matkalla Narvaan. Tie on kunnossa  suoria riittää. Taitaa olla ylinopeutta, poliisi pysäyttää, paperit esiin. Edessä on ajo lähimpään pankkiin. Sinne on matkaa eikä aikaa ole. Luovuus voittaa. Kahden kesken  poliisin autossa  asia sovitaan. Setelit vaihtavat omistajaa. Pankkia ei tarvita  eikä sakkoa tullut.