Omia tuntoja

Keltainen lehti,  sirpale taivaasta. Koivun tieto  kesän kulusta, aavistus syksystä. Tajunnan taustalla yksi ja sama: Kaikella on loppunsa.

Tänä aamuna yllätin auringon. Se pyrkii sisään keittiön kautta. On odottamassa, kun aloittelen aamuani. Tänään ehdin ensin. Näytin sille, väärän ajan apostolille. Kuka enää mihinkään uskoo? Tämän päivän aurinko, laskee huomisaamuna!

Äkkiä päivä seisahtui. Kohta on syksy ja syksyn tuuli. Autius astuu ovesta ulos ei pääse kukaan. Keltainen on syksyn väri juhannuksen kuulas muisto.

Katson sinua, iso tyttö. Kaunis olet,  kuten aina, kesämekossasi. Muuttunut olet  niinkuin kaikki. Emme ole samat enää. Sinä saarellasi  minä etsin sillan päätä.

Vilkaisin allakkaa. Juhannus on tänä vuonna sopivasti viikonvaihteessa. Se on hyvä. Ennättää valmistautua ja toipua. Juhannukseen liittyy taikoja ja tapoja. Yleensä huonoja. Otetaan liikaa ja pannaan saunan päälle maata. Eihän se siellä pysy, mutta voi yrittää kiertää vastapäivään. Se on se taika. Joku näkee lähteessä itsensä, liian myöhään, toinen putoaa veneestä. Eno on vihainen. Menee sekä alus, että maine. Olin kerran juhannusaattona mökillä hanuristin ominaisuudessa. Kaikilla on ristinsä.  Aikani etsittyäni löysin Vesivehmaan jengan. Väki intoutui lumosoitannastani pakanalliseen menoon. Siitäpä verannan kannatuspalkki hermostui ja katkesi paukahtaen. Päättyivät salamana ne juhannustanssit. Mutta juhla jatkui, kertoi talon väki. Kaikilla on ristinsä.

Kuusikymmentäluvulla kaikki oli paremmin. Minulla oli Tunturi-mopo ja Uher-nauhuri.  Mopon jälkeen tuli hetkeksi Jawa-skootteri, joka vaihtui Honda-moottoripyöräksi. Olin lähellä, eli 20 sentin päässä kuolemaa, sen Hondan kanssa. Vaihdoinkin pyörän Austin Miniin, kun vaari oli ensin kuollut. Auto avasi maailman. Se olikin hyvä. Tyttöystävän kanssa meni bänksis, kun hänen äitinsä käski. En jaksanut sitä taloa katsella, joten lähdin pois. Ymmärsin opetuksen. Sääty-yhteiskunnassa eletään, vaikka edistys edistyy jyrmyin askelin. 60-luvulla oli silti paremmin. Olihan minulla mopo ja mankka.

Tulee hetkiä, jolloin toivoisi ajan pysähtyvän.  Takana on tehtyä ja koettua, edessä ennen kokematon, ehkä toivon sirusiakin lupaava tuleva.  Eihän aikaa ole. Sana kuvaa ainutkertaisten prosessien etenemistä itsessämme ja ympärillämme.  Tulevaa ei voi nähdä. Toivon rinnalla pelko ja epäilys ovat läsnä. Kun toivo on voitolla, aika saisi pysähtyä.  Vaikkei sitä olisikaan.

Pesin auton   Täytin tankin      Potkin renkaat Katsoin kaikki. Hain kahvin   Istuin alas     Luin viestin Mutta tiesin. Nyt on aika.

Vaivoin valkenee aamu. Ruusu on kuihtunut. Odotan uutta alkua. Hämärän hetkellä.

Se oli paha sana.  Vaikea ajatella, ja vaikea lausua: syöpä. Eihän sellaisen kuulunut minuun iskeä, perusterveeseen ihmiseen? Mutta niin se vain oli ja siihen tyytyminen. Vähän kaikkeen tottuu ja sairaalaan laitostuu. Pian se oli miltei kodikas, tuttu paikka, Syöpäkeskus, Paciuksenkatu 3, Helsinki. Tutuksi tuli myös kahvio. Siellä enemmän tai vähemmän syöpäiset odottavat jotain kuka ruokaillen, kuka virkistystä juomasta etsien. Monilta asiakkailta puuttuvat hiukset hoitojen seurauksena. Joidenkin päässä on huonosti istuva peruukki. Muoti suosii nyt syöpäisiä kaljupäitä. Talo on täynnä siivousta, osaamista ja tekniikkaa. Lähes kahdeksan vuoden asiakkuuden jälkeen suhtaudun luottavaisesti hoitajiini ja lääkäriini. Heistä minun henkeni riippuu. Tiedän, että en parane. Jossain vaiheessa hoito loppuu. Silloin kustannus ylittää selkeästi odotetun hyödyn. En kuolemaa sanottavasti pelkää. Sitä on saanut perheen piirissä opetella sietämään. Uskon, että kun aika tulee, se on helpotus. Toivon voi

Kesä on kausista kamalin. Se vaatii, yllyttää ja viekottelee. Ei se kysy jaksatko, viitsitkö, kykenetkö.  Se pakottaa elämään kaikin voimin, koska muutkin, koko kansakunta niin tekee. Ei puhettakaan syksyn kuulaudesta ja talven rauhasta. Kevät, se vielä menettelee toivon tuojana. Mutta ne lehdet, kaikkialta äkkiä tunkeva vihreys. Ja linnut, peli on menetetty.  Voit maata maassa, repiä ruohoja ja täyttää keuhkosi uudella ilmalla, mutta ei se auta.  Kohta on tuomi kukkinut, ruusut rehottavat ja sireeni sitten jo kuihtumassakin. Se on ohi. Tänä kesänä päätän itse. En odota, en toivo saati vaadi mitään. Olkoon sitten vaikka se kesä, minun puolestani.