Aikamatka Nämä viimeiset loppukesän viikot tahtoisin käyttää toisin. Avata uutta, lopettaa vanhaa, jota en koskaan valmiiksi saa, sillä aika on lahjomaton annissaan. Siitä se kuittaa koron tietäen hyvin, ettei lyhennyksiä tule eikä pyydetä. Syksy on sana, mutta muutakin , kuin putoavat keltaiset lehdet ja hiipivä halla. Se lopettaa intohimoisimmankin harrastajan kasvimaakokeilut. Ant aa vastikkeeksi kuulaat aamut ja uudet värit niiden katsoa, jotka vielä näkevät ja näkemänsä kokevat ohi kiitävän ajan viimeisessä vaunussa matkalippunsa päiväyksen varmistaen siltä varalta, ett ä voimassa on , tosin ei ky lläkään paluulippu, j ot a kuitenkin jokainen aikamatkalla nsa ujosti toivoo vaikka on syksy ja kesästä muisto ja hän.
Nämä onnelliset päivät tahdon muistaa kun talvi tulee. Kun pakkanen hyytää ruumiin ja sielun kun sumu pimentää mielen, kun käsi ei tunne eikä korva kuule. Nyt on rakkaus täällä, nämä päivät tästä huomiseen.
Katselen kuuta kuten moni muukin kun on kuun aika. Minun kuussani on reikä elämän koodien kulkea. Ajatukset, teot, toiveet ja tunteet, haaveiden, pettymysten koko kirjo. Raakana tarjolla avarasti, hetken viipyen sitten hajoten vailla merkitystä, elämän antamaa. Siinä on totuus. Se on armoton.
Kommentit
Lähetä kommentti