Aalto ja Arvola

Paimion parantola 1933 ja Viipurin kirjasto 1935 nostivat Alvar Aallon (1898-1976) arkkitehtina maailmanmaineeseen. 

Jokaiselle suomalaiselle sanapari Alvar Aalto merkitsee jotain; rakennuksia, monumentteja ja muotoilua.

Luultavasti Aallon mittava toiminta aluesuunnittelussa ja rakentamisen suunnittelun standardien kehittäjänä on jäänyt hänen muun toimintansa varjoon. 

Siitäkin huolimatta, että monumentaalisten rakennusten suunnitteluun yleensä liittyy myös lähimmän ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. 

Kuka enää muistaa, että Helsingin Finlandia-talo on osa Aallon laajaa Helsingin keskustasuunnitelmaa vuodelta 1964 (yksi versio)? Se käsitti koko Töölönlahden ympäristön.

Oma henkilöhistoriani sivusi samana vuonna hetken Aallon arkkitehtitoimiston toimintaa aluesuunnittelussa. 

Olin juuri tullut työnjohtajaksi Jorvaksen moottoritien suunnittelutoimistoon. Työni käsitti tulevan moottoritien kenttämittaukset ja mm. liittymien maastotutkimukset. 

TVH:n moottoritiesuunnitelma oli valmis Jorvakseen asti. Siitä pitkään elänyt nimi Jorvaksen moottoritie, nyttemmin Länsiväylä. Tien linjaus noudatteli suunnilleen vanhaa tietä. Uutta oli tien moderni geometria ja eritasoliittymät. 

Aallon arkkitehtitoimisto ei ollut linjaukseen tyytyväinen. Sen mielestä uutta moottoritietä ei olisi saanut viedä Espoonlahden yli. Se olisi pitänyt kierrättää lahden pohjukan kautta. 

Aallolla lienee ollut mielessä Espoonlahden ympäristön kokonaisvaltainen suunnittelu. Toteutuessaan se olisi tehnyt alueesta tyystin toisenlaisen. 

TVH ei kuitenkaan antanut periksi kiistassa. Saimme tehtäväksi suorittaa pikaisen pohjatutkimuksen Espoonlahden perukassa, siellä, missä moottoritien Aallon mielestä olisi pitänyt sijaita. 

Kairaus tuotti toivotun tuloksen. Alue oli pehmeää ja tien rakentamisen kannalta kaikin puolin kelvotonta. TVH voitti kädenväännön. 

Alvar Aallon mahdollinen visio Espoonlahdesta ei toteutunut.