Kausista kamalin

Kesä on kausista kamalin. Se vaatii, yllyttää ja viekottelee. Ei se kysy jaksatko, viitsitkö, kykenetkö. 

Se pakottaa elämään kaikin voimin, koska muutkin, koko kansakunta niin tekee.

Ei puhettakaan syksyn kuulaudesta ja talven rauhasta. Kevät, se vielä menettelee toivon tuojana. Mutta ne lehdet, kaikkialta äkkiä tunkeva vihreys. Ja linnut, peli on menetetty. 

Voit maata maassa, repiä ruohoja ja täyttää keuhkosi uudella ilmalla, mutta ei se auta. 

Kohta on tuomi kukkinut, ruusut rehottavat ja sireeni sitten jo kuihtumassakin. Se on ohi.

Tänä kesänä päätän itse. En odota, en toivo saati vaadi mitään. Olkoon sitten vaikka se kesä, minun puolestani.