Ruusun aikaa
Tänään katson pelotta ulos itseni vankilasta. Särky on poissa, lepäilee varmaan tuleviin päiviin valmistautuen. Jossakin lienee suuri säiliö onnelle, jossain toinen surulle ja murheelle. Kuin yhtyvät astiat ne tasoittavat toinen toisensa. Ylijäämää ei muodostu. Kukaan ei säätelee tasapainoa onnen puolta pitäen - kuten minä ruusulleni. Se luottaa ja uskoo kastelun jatkuvan, lämmön riittävän uusillekin nupuille. Palkkiona huolenpidosta ne pian säteilevät riemukkaasti keltaista ruusun onnea ikkunan täydeltä. Eikä kukkimisen riemua kosteta, ei vaadita katumusta ja tasapainoa, vaan valmistellaan uutta onnen kautta ja kukkimisen riemua tulevaisuudessa, jossa ihmisellä ei aikaa ole.